Heinäkuun kahvilan aurinkoisempi viikko

Heinäkuun toinen aukioloviikko on ollut vielä onnistuneempi, sään ollessa lähes täydellinen ulkoilmakahvilan auki pitämiseen.

Tiistana leivoimme mm. herkullista mustikkapiirakkaa, kasvispiirakkaa ja kaneliässiä. Tiistain kävijämäärä kasvoi päivän edetessä. Asiakkaat tuli kerralla sankoin joukoin. Mutta ei haittaa, vaikka välillä oli kiire, koska ulkona kesäsäässä oli kivaa olla!

Keskiviikkona oli omenapiirakkaa, paprikakiekkoja ja pullia. Alkuun asiakkaiden kannalta kahvilassa oli hiljaista, mutta lopulta nuoria tuli kahvilaamme pelaamaan erilaisia lautapelejä, kuten Afrikan tähteä. Iltaa kohden kahvilaan tuli iloksemme asiakkaita.

Torstaina meillä oli minipizzoja, raparperimurupaistosta ja brownieita. Sinä päivänä oli hiljaista ja suurin osa asiakkaista olivat työntekijöiden tuttuja. Vakioasiakkaita kävi kaksi. Oli erittäin aurinkoista, ja toivomme, että ensi viikolla olisi yhtä suotuisat säät.

Ensi viikolla kokeilemme uusia leivonnaisia ja haastamme itseämme sekä toisiamme kehittymään, joten tervetuloa!

Aurinkoisin terveisin Hilla, Akseli, Venla ja Aapeli