OmaStadi Koskela

Helsinki on varannut 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Tule mukaan kuulemaan ja muotoilemaan yhdessä ehdotuksia osallistuvaan budjetointiin.

Mitä tekisit, jos saisit rahaa asuinympäristösi kehittämiseen? Mikä rikastuttaisi arkeasi ja tekisi siitä toimivamman, viihtyisämmän, turvallisemman? Tätä kaupunki nyt kysyy asukkailtaan, kun se aloittaa osallistuvan budjetoinnin ja avaa vuosittain noin 4,4 miljoonaa euroa kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiseen. Jalkapallokenttiä, kukkaistutuksia, harrastus- ja kerhotoimintaa, alueellisia tapahtumatuottajia, muita hankkeita ja hankintoja. Osallistujia kannustetaan miettimään vaikuttavia, laajoja alueita hyödyttäviä ideoita. Idean esittäjän ei kuitenkaan tarvitse tietää, paljonko mikäkin maksaa, vaan myöhemmin ideoista kehitetään yhdessä toteutuskelpoisia suunnitelmia ja asiantuntijat laskevat suunnitelmille hinnat. Määräraha on jaettu asukasluvun mukaan kaupungin seitsemälle suuralueelle. Osa summasta on varattu kaupunkitasoisille hankkeille. Keväällä kaikki yli 12-vuotiaat helsinkiläiset saavat äänestää ehdotuksista. Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset. Lyhyesti sanottuna: kaupunkilaiset päättävät, kaupunki toteuttaa.

Koskelan nuorisotalolla järjestetään 27.11. klo 18-20 kaikille avoin työpaja, jossa ehdotuksia ideoidaan yhdessä. Tilaisuudessa kuulet lisää osallistuvasta budjetoinnista ja pääset miettimään porukalla, mitä tällä rahalla pitäisi sinun alueellasi tehdä. Yhdistetään voimamme ja tehdään meidän kaupungista entistä parempi paikka elää! Tule mukaan koko illaksi tai vain hetkeksi piipahtamaan.

 

 

Tapahtuma Facebookissa.

https://www.facebook.com/events/289927611629347/

Tervetuloa sankoin joukoin

Koskelan nuorisotalo

Antti Korpin tie 3

p.s: Tarjoamme kahvit