15.6.

Tänään oli aurinkoinen päivä ja melkein 20 astetta lämmintä! Aamulla Ella ja Vilja leipoivat taas Brita-kakun, eilinen kun meni niin hyvin kaupaksi. Sillä aikaa Nour kävi keräämässä alueen roskat roskikseen. Tämän jälkeen Nour, Ella, Vilja ja Anna lähtivät Myötätuulen puistoon siirtämään taidenäyttelyn katoksia. Taidenäyttely on puistossa koko kesän, joten jos et vielä ole ehtinyt sitä tsekata, kannattaa mennä! Paluumatkalla Anna ja Nour kävivät Alepassa hakemassa ruoat; saimme paljon herkkuja, joista tehtiin pienille välipalaa. Viili, mansikat ja meloni maistuivat. Puoli neljältä aukesi taas kahvio, tänäänkin riitti asiakkaita. Monet sanoivat tulevansa uudestaan ja mainostavansa kavereilleenkin. Ella ja Nour laittoivat tänään perunat, retiisit ja ruohosipulit kasvamaan eilen pystytettyihin laatikoihin; kohta saadaan luultavasti omia itsekasvatettuja kasviksia! Nuta oli kahvion lisäksi auki normaalisti isoille, joille tarjottiin ruoaksi kasviksia ja lihakastiketta. Ilta meni Unoa ja futista pelaillessa. Huomiseen!